keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Lomamoodissa

Nyt on sanottu heipat työstressille ja työpaikalle ja siirrytty totaalisesti lomamoodiin. Lomailin tuossa juhanneksen tienoolla viikon verran ja sitten vielä vähäksi aikaa töihin ja nyt sitten vihdoin pidemmän loman pariin. Työpaikalle palailen vasta elokuussa.

Kesälomasuunnitelmiin ei kuulu muita reissuja kuin suuntaaminen Mikkelin asuntomessuille, joita odotan todella paljon. Asuntomessuilla on aina vaan niin mukava käydä, vaikka sen jälkeen tuo oma asunto rupeaakin aina ahdistamaan, mutta onhan se mukava aina kuitenkin haaveilla ihanista asunnoista ja sisustuksista. Muuten kesäloma onkin sitten mökkeilyä ja kaikkien mökkirakennusten maalausta. Täällä odottaakin mukavat 16 kpl 9 litran maalipurkkia, joten saankin sitten lomallani aika paljon vedellä tuota maalia, kun maalausvastuu on yksin minulla. Lisäksi näiden maalipurkkien lisäksi odottaa aika monta litraa terassimaalia, joten sekin pitäisi minun vielä ehtiä nyt kesän aikana maalata. Taitavat nuo maalipurkit jossain vaiheessa päätyä uniin saakka, kun päivästä toiseen tuota vetelee. Nyt täytyy vaan toivoa, että olisi edes suht kuivaa, että saisi tuon maalaushomman tehtyä tämän kesän aikana. Ensi kesänä olisikin sitten kiva tulla mökille kun urakka olisi valmis. 



Lempikukkani pionit kukkivat taas jo. Jotenkin niitä ei malttaisi poimia ollenkaan maljakkoon, mutta onhan niitä kuitenkin joka kesä jokunen otettava sisälle asti. Näin saa nauttia näiden kaunokaisten tuoksustakin kauneuden lisäksi.



Mökkiterveisin!

10 kommenttia:

  1. Meillä juuri eilen sade hakkasi loput pionit :( Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  2. Ihana pioni :) Yksi lempparikukistani kesässä :) Kivan rentoa lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat kyllä tosi kauniita. Harmi, että kukkivat vain niin vähän aikaa.

      Poista
  3. Mukavaa (maalaus)lomaa!

    Meillä on ensi viikolla edessä automatka Saksassa ja Ranskassa. Siellä ainakin pitäisi olla lämmintä, kun täällä ei lämpöä oikein ole ollut kuin muutamana päivänä. Lomalla on tullut nukuttua pitkiä yöunia, taisin olla niiden tarpeessa. Nyt pitäisi paahtaa yhtä puolitylsää sivubisnesprojektia pari päivää, jotta matkalle voi lähteä hyvällä omallatunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että pääsitte nauttimaan lämmöstä. Sitä ei tänä kesänä täällä ole näkynyt.

      Poista
  4. Mukavaa maalauslomaa. Toivottavasti nämä ilmat suosisivat urakkaasi.
    Pionit <3

    VastaaPoista
  5. Kivaa heinäkuuta...aika monta purkkia maalia..tsemppiä☀️☀️☀️

    VastaaPoista