keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

9 v kaverisynttärit

 
Huoh! Saa taas hetkeksi huohahtaa, kun esikoisen 9 v synttärirupeama on vihdoin takana ja kaverisynttäritkin on saatu vietettyä onnistuneesti. Nämä ovat nimittäin yleensä se suurin koettelus ja en nyt todellakaan tarkoita tarjoilujen osalta. Tarjoilujen osaltahan nämä ovat erittäin helpot, koska kukaan lapsista ei kuitenkaan syö kakkua, joten olen todennut, että en sitä edes leivo kaverisynttäreille tai sitten on tarjoiltu edelliseltä päivältä jäänyttä aikuissynttäreille leivottua täytekakkua. Tällä kertaa aikuissynttärit olivat jo viikkoa ennen, joten eipä sitten ollut kakkua ollenkaan. Yleensähän kaverisynttäreillä lapsilla on niin kova kiire leikkimään ja touhuamaan (ainakin poikalapsilla), että ruokapöydässä ei kauaa istuta, joten tarjoilutkin on oltava nopeita.
 
Kutsulistalla oli tällä kertaa vain luokan pojat sekä naapuston lähimmät kaverit. Noistakin kuitenkin tuli jo 13 lasta omat mukaanlukien, joten vilskettä ja vipinää riitti varsinkin kun kyseessä on iso poikajoukko. Olipas taas huvittavaa seurata vieressä kun tyttöpuoliset synttärivieraat istuivat rauhallisesti pöydässä syöden, kun pojat jo juoksivat ympäri taloa ja ulkona. Kyllä tuo sukupuoli ero vaan niin hyvin näkyy lasten käyttäytymisessä, vaikka tietysti poikkeuksiakin löytyy puolin ja toisin, mutta näin monen vuoden empiiristen tutkimusten = sivustaseurailujen myötä olen vaan tuohon lopputulemaan tullut, että pojat on aina poikia omine touhuineen.
 
Synttäriteemana meillä oli Pokemon Go, vaikka ei se paljon kyllä nyt missään näkynyt. Ruokapöydän päällä oli teemaan sopivia koristeita ja servetit olivat Pokemon Go -aiheisia, mutta muuten kattauksessa olikin äidin suosimaa vaaleansinistä Green Gatea ja Riviera Maisonia. Leipomusten osaltakin pääsin aika vähällä kun tein vain värikkäitä mokkapaloja ja muut olikin sitten kaupasta ostettuja valmiita juttuja.
 
Nyt vietetään rauhassa kesä ja sitten syksyllä sitten juhlitaankin tytön 8 v synttäreitä.









4 kommenttia: