torstai 28. heinäkuuta 2016

Seinäjoen asuntomessut 2016; makuhuoneet


Seinäjoen asuntomessupostaussarjani on edennyt näihin aikuisten huoneisiin eli makuuhuoneisiin. Valitettavasti ihan kaikkia makuuhuoneita tässä ei ole, kun osa taloista jäi kokonaan näkemättä, kun aika loppui kesken. Toinen toista kauniimpia makuuhuoneita saimmekin ihastella messuilla. Aika seesteisiä värimaailmoja ja maanläheisiä kauniita sävyjä oli runsaasti. Huomaa, että suosiossa on muhkeat petaukset kauniine koristetyynyineen. Myös pellavalakanoita näkyi monessa paikassa.

Osa makuuhuoneista on esitelty jo Lennolia koskevassa postauksessa, jonka tuotteita olikin monessa messukohteessa. Kyseisen postauksen näet täältä. Asuntomessuja koskevan yleispostauksen näet täältä ja lastenhuoneita koskevan postauksen puolestaan täältä.

Sitten kuvapläjäyksen pariin. Valitettavasti ihan kaikista makuuhuoneista en pysty kertomaan, että mistä talosta ne olivat, kun taloja on messuilla kuitenkin aikamoisesti. Jotkut kohteet ovat jääneet paremmin mieleen.





Kannustalon kohteen sisustuksen on suunnittelut Helena Karihtala. Sängynpäätynä toimii seinän panelointi.



Villa Roihussa on näyttävät Lennolin vuodetekstiilit. Kukkatapettiseinän takanaa löytyy vaatesäilytys. Tämä oli yksi suosikeistani.





Tämän makuuhuoneen toisen puolisko on pyhitetty perheen vauvalle.



Kimara Katariinan kaunis vaalea sisustus Lennolin tekstiilein.







Olipas näyttävän hieno kattoupotus tässä passiivikivitalojen kosteusturvakodissa. Makuuhuoneen seinissä myös kaunis listoilla tehty koristelu, jotka on maalattu sitten lopuksi kaikki samalla sävyllä. Mietin jopa itselleni tällaisen tekoa olohuoneeseen tai on ollut jo kauankin mietinnässä, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Tästä kuvia myös Lennolia koskevassa postauksessa.








Tässä makuuhuoneessa sängynpääty on loihdittu tarrasta.







Tämä Villa Tangon makuuhuone oli yksi lempparini. Kauniit sävyt ja tuo seinään upotettu syvennys kivoinen valaisimineen on kyllä näyttävän erilainen.


Mikäs näistä on teidän suosikki?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti