sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Virvon varvon...


Tänään vihdoin ja viimein koitti lasten kauan odottama virpomispäivä ja aamulla aloitettiin heti valmistelut. Niinkuin meidän ekaluokkalainen totesi, että nyt vuoden paras päivä! Vitsat saatiin tehtyä jo edellisenä päivänä valmiiksi, joten itse palmusunnuntaihin jäi enää asujen pukeminen ja maskeeraus. Meidän juuri 2 v täyttänyt pienimmäinenkin oli ihan menossa mukana. Hän katseli ensin vierestä kun isompien kasvot maalattiin ja sitten hänkin halusi omansa, vaikka se ei nyt kauaa hänellä pysynytkään, kun kasvoja rupesi sen verran kutittamaan, että niitä tulikin sitten hinkattua ahkerasti. Kotoota lähti urhea pikkumies mukaan, mutta sitten vieraiden ovien takana iski vähän paniikki ja äidin syli oli paras paikka katsoa tuota virpomistouhua ja loppujen lopuksi hain hänelle rattaat mukaan, josta hän sai rauhassa katsella touhua.


Meillä ei perinteisesti pukeuduta noidiksi, vaan käytetään näitä pupu, hiiri ja koira-asuja. Niistä on tullut meille se meidän oma perinne ja mikäs sen paremmin pääsiäiseen edes sopisi kuin pupu.



Oi vitsit mikä saalis meille tulikaan ja vielä jäikin vitsoja vaikka kuinka paljon. Näistä nautittiin sitten oikein antaumuksella ja äiti yrittää parhaansa mukaan topputella, että kaikkea ei saa syödä kerralla. Aikamoisessa sokerihumalassa täällä ollaankin seuraavat päivät.



Hyvin meidän pikkuinenkin suoritui päivän urakasta ja hymy irtosi kotona, kun pääsi tutkimaan oman korinsa sisältöä. Iloisten riemunkiljahduksien saattelema tuli aika monta kertaa "kaakkia" (= karkkia) huudaksuksia.

 

Kävikös teidän ovien takana paljon virpojia vai onkos teillä vasta tuo kaikki edessä ensi viikonloppuna?

Rauhaisaa palmusunnuntain jatkoa!

7 kommenttia:

  1. ihan mahtava että on oma perinne! puput hiiri ja koira on tosi monikäyttöset vielä kaiken lisäksi muissakin juhlissa.
    Kyllä on mahtava myös tuo herkkumäärä! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan huima herkkumäärä totta tosiaan tuli. Naapurit olivat kyllä hyvin varustautuneet virpojien tuloon :) Saas nähdä koska meillä todetaan, että eivät enää suostu pukemaan noita asuja, mutta ehkäpä tuo karkkipalkkio on sen verran hyvä motivaattori, että ei tarvitse kahta kertaa kysyä ;)

      Poista
  2. Voi että, mitä söpöläisiä teillä on ollut <3
    Iloista pääsiäisaikaa!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Niistä on tullut tosiaan meidän oma pääsiäisperinne :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista