lauantai 10. lokakuuta 2015

Viikonlopun eväät


Näillä eväillä olikin ihana startata viikonloppu käyntiin. Lidl:ssä vietetään juuri Ranska viikkoa, joten olihan sitä käytävässä muistelemassa vähän parin viikon takaista Pariisin reissua ja haettava näitä eväitä viikonlopuksi. Ihastuin Ranskassa mm. Morbier juustoon, jota oli nyt Lidl:ssä sopivasti myynnissä. Sen kyytipojaksi patonkia ja ihan Pariisista astia roudaamaani viikunahilloa. Voi että, on muuten hyvää. Vedin sitten melkein koko tuon palan pe napaani. Röyh sanon vaan! Eihän tuossa 250 g palassa tainnut kovinkaan monta kaloria ollakaan, mutta kun ei vaan voinut lopettaa.

Viikonlopun eväisiin kuuluivat myös nämä valkosipulietanat. Oli muuten niin kauniita kotiloita, että olisi jopa mieli tehnyt säästää ne syönnin jälkeen.


Kokonaisuuden kruunasi sitten vielä nämä Macaronsit ja uunissa lämmitettävä sisältä pehmeä chocolade cakes vaniljajäätelön kera. 


Jääkaapissa odottaa vielä croisantit paistamista huomisaamulle, niin sitten Ranska viikonloppu onkin täydellinen, vaikka ei täältä ihan niin hyvää patonkia saanut mitä Ranskassa oli eikä ole valitettavasti sitä alakerrassa sijaitsevaa leipomoa, mistä saisi kipaistua joka aamu tuoreet patongit ja croisantit. 

Taidanpa liikakilojen uhallakin mennä hakemaan jääkaapista vielä nuo juuston jämät ja levittää kunnon kerroksen viikunahilloa päälle. Samaan "konkurssiin" se tänä viikonloppuna menee jo kuitenkin. Niin ja mihinköhän se punaviini jäi, joka kuuluu myös tähän viikonlopun Ranska -teemaan?

Au revoir!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti