torstai 9. huhtikuuta 2015

Marudesignin tähtikorut


Tähtiä tähtiä ja taas vaan tähtiä :) Nyt korujen muodossa. Näitä Marudesignin koruja onkin tullut monesti ihasteltua. Sain nyt yhteistyön puitteissa valita itselleni omat tähtikorut ja mikä parasta, myös teillekin arvottavaksi oman tähtikaulakorun, jonka arvonta käynnistyy piakkoin. Kaulakorua on saatavilla myös nauhallisena versiona, jollei tuosta ketjusta innostu. Materiaalivalintani oli tämä kirkas peiliversio, koska sitä on helppo yhdistellä eri vaatteiden kanssa. Tosin oli pientä haastetta saada noista koruista jotenkin kelvollista kuvaa tänne blogiin saakka. Aina jossain kuvassa, tuosta korun peilistä heijastui oma pärstä, yläpuolella oleva lamppu, kamera tai muu lähettyvillä ollut esine. Aika monta eri kuvakulmaa joutui etsimään, jotta saisi edes jonkun kelvollisen kuvan. 

Monet teistä ovatkin varmaan huomanneet nämä korut by Piasin ihanien pellavaatteiden kuvien yhteydessä. Nämä meikäläisen räpsyt eivät vain oikein tee oikeutta noille koruille, kun on tällainen amatöörikuvaaja ja tällainen pökkelö malli asialla, mutta tosiaan samat korut ovat kyseessä.  Omaan settiini kuuluvat tähtikorvakorut, -sormus sekä -kaulakoru ketjulla.


Marudesignin taustalla häärii Marja Aalto-Setälä, joka hyppäsi rohkeasti pois leipätyöstään markkinoinnin parista ja lähteä luomaan omaa tuotemerkkiään. Tovin jutusteltuamme kävi ilmi maailman pienuus. Monta tuttua löytyi ja kaiken kukkuraksi kävi ilmi, että oma äitini sekä kummitätini, joka on myös äitini sisko sekä Marjan äiti ovat kaikki kotoisin todella pieneltä paikkakunnalta ja ovat vanhoja koulukavereita. Hih, sitä sitten naureskeltiin jokunen tovi. Näin ne tiet voivat kohdata.

 Marudesignin nettisivuille pääset tästä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti