maanantai 26. tammikuuta 2015

Ommeltu pöllötyyny


Ompelukone on surrannut täällä taas pitkästä aikaa, kun ompelin meidän vaaville aplikoidun pöllötyynyn. Ompelin ensin kirjovalla ompelukoneella vaavin nimen ja syntymäajan, kun on ollut yhden kurssin puitteissa sellainen kone käytössä, joten pitihän sitä heti hyödyntää ja testata. Sen jälkeen suunnittelin siihen tuon pöllöaiheen ja eikun hihat heilumaan. Syntymäaika on kuvasta osin peitetty, joten älkää ihmetelkö noita kuvissa näkyviä läiskiä.


Tyynyn kuvien laittamisessa olen käyttänyt hyväkseni liimaharsoa ja osat ommellaan tavallisella ompelukoneella tiheällä siksakilla kiinni. Jos haluatte yksityiskohtaisempia ohjeita, että miten tuo vaihe vaiheelta tehdään, niin hihkaiskaa, niin teen siitä oman postauksensa. Tuohon ei tarvita kuin tavallinen ompelukone, josta tulee siksakkia.


Nyt pitäisi alkaa suunnittelemaan pikkuneidille ja -herralle kanssa omat tyynynsä, kun kotoa kuului sellaista pyyntöä, että "mekin halutaan omat tyynymme". Taidan pysytellä vielä tuossa pöllöaiheessa, joten ei auta kuin ryhtyä suunnitteluhommiin.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Saija <3 Itsekin olen tyytyväinen tuohon tekeleeseen :)

      Poista
  2. Todella kaunis pöllötyyny suloiselle miehenalulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! Vielä tuo vaavi ei oikein ymmärrä tuon päälle, mutta ehkä sitten joskus :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Vielä kun keksisi seuraavien tyynyjen aiheet.

      Poista
  4. Laita ihmeessä postaus, jossa tarkemmat ohjeet. Mulla on samanlainen projekti alkamassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK. Täytyykin ruveta kaivelemaan kuvia eri vaiheista. Voipi tulla vähän sillisalaatti, mutta eiköhän niistä jotain tolkkua ehkä saa :)

      Poista

Ilahdun kommenteista!