maanantai 11. helmikuuta 2013

Heurekassa

Vietettiin eilen sunnuntaina kiva päivä Heurekan lasten lääketieteen päivillä. Muutama muukin oli lähtenyt liikkeelle ilmaisen sisäänpääsyn houkuttelemana. Onneksi oltiin paikalla heti klo 10, joten saatiin autokin vielä parkkiin


Näin aikuiseen makuun hauskinta oli, että sai teettää omasta silhuetistaan oman kolikon. Tässä meidän perheen kolikot. Hih, mikä kaksoisleuka tuossa kuvassa meitsillä. Muut ovat kyllä ihan näköisiään, mutta jokin outo valuvika on vaan iskenyt mun kolikkoon ;)

 Kaiken maailman härpäkettä ja vempainta oli tarjolla, joita jokaista piti tietysti testata.


Päivän aikana sai mm. piikittää appelsiinia, tutkailla mm. verisoluja mikroskoopilla sekä kipsata oman nallensa tai nuken jalan taikka käden. Valitettavasti ei vaan muistettu ottaa mitään nallukkaa mukaan.


Tämä oli kanssa ihan hauska kapistus. Vähän niinkuin lentävä matto liukkaalla lattialla.

 Koska kyseessä oli lasten lääketieteen päivät, niin jaossa oli myös lapsille lääkäritakkeja. Ensimmäiset 300 lapsukaista sai oman lääkäritakin ja kun tosiaan oltiin heti klo 10 paikalla, niin meillekin kotiutui omat takit. Tietysti kotosalla piti leikkiä heti lääkäriä valkoinen takki päällä. Eikös olekin muuten aika vakuuttavan näköinen lekuri? Kyllä minä ainakin hänen vastaanotolle uskaltaisin mennä hyvillä mielin :)

Iloista viikkoa kaikille! Niin ja hei tänäänhän on 112 päivä ja kukin toivottavasti muistaa tuon tärkeän hätänumeron. Meilläkin oli töissä jokunen tovi sitten ensiapukoulutuspäivä ja voin kyllä todellakin suositella tai siis voisi jopa sanoa, että sellainen pitäisi olla pakollinen koulutus jokaiselle meille. Tietysti toivon, että niille taidoille ei tule koskaan tarvetta, mutta onhan se hyvä, että jotain edes osaisi tehdä, jos sellainen tilanne sattuu eteen.
 

Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
 

Kommentit

    Marru kirjoitti 11.2.2013 klo 12.35
    Kivaa puuhaa teillä ollut! ja ihana lekuri kuvassa. Kyllähän tuollaisen vastaanotolle menisi mielellään :)
     
      Cride kirjoitti 11.2.2013 klo 16.29
      Tosiaan oli kiva päivä Heurekan tunnelmissa ja nyt omat pikku lekurit kotosalla :)
       
    Niitty kirjoitti 11.2.2013 klo 12.54
    Munkin pojat pääsivät sisään Heurekaan !!! Ja autolle löytyi paikka. Kolikkoja meillä on jo aikamoinen kasa, joten ne jäi hankkimatta ja takit tais olla loppu ip, mutta hauskaa oli.
    Oli kuulemma aika paljon riisutumpi malli, suosittelen kyseistä paikkaa kaikenikäisille. Mulla ei ole mennyt jakeluun se, että silloin kun on maksullinen normipäivä, siellä on aina hiljaista, ei haittaa meneekö torstaina vai tiistaina, aina pääsee hyvin mukaan kaikkeen.

    Mä sen sijaan vietin koko viikonlopun kirja kädessä, tentti oli just äsken ja nyt vaan nokka kohti seuraavaa tenttiä. Aikuisopiskelu on välillä niin vaan tätä...

    Kun olis päässä ollut lukuintoa nuorempana, en olis tässä tilanteessa.
     
      Cride kirjoitti 11.2.2013 klo 16.31
      Hienoa, että pojat pääsivät sisälle :) Tsemppiä ja lukuintoa sinne! Onneksi silloin joskus tuli tosiaan opiskeltua oma ammatti, joten nyt ei onneksi tarvitse siinä mielessä tarttua tenttikirjaan. Nostan kyllä hattua aikuisopiskelijoille, jotka kaiken muun ohessa jaksavat vielä puurtaa. Kovaa hommaa! :)
       
     
      Cride kirjoitti 11.2.2013 klo 17.56
      Hih, kiitos haasteesta :) Otan sen mielelläni vastaan ja täytyykin ruveta kaivelemaan kaikki purkit esiin. Voisinkin esitellä ihan erikseen nuo puhdistustuotteeni. Tällä hetkellä nimittäin Dr Hauschkan luonnonkosmetiikka tuotteet kokeilussa kolmatta viikkoa ja olen ollut erittäin tyytyväinen niihin. Postaus siis tuloillaan vaikka voi vähän kestää :)
       

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti