maanantai 31. tammikuuta 2011

Tildailua

Äitini ikivanha ompelukone piti kaivaa naftaliinista kun Tilda kärpänen iski! Täytyy tunnustaa, että olen käyttänyt viimeksi ompelukonetta varmaan yli 20 vuotta sitten, mutta yllättävän nopeasti jutut palautuivat mieleen. Ompelukoneen asettaminen lähtökuntoon kesti ensin jokusen tovin, mutta onneksi äidilläni oli koneen käyttö hieman paremmin muistissa kuin itselläni. Joten ei kun surruttelemaan ihania Tilda hahmoja. Erityisesti olen ihastustunut Tildan kevät kirjasta löytyneisiin pehmohahmoihin.

Tildan kevät


Ensimmäinen tekele oli vähän helpompi sydän. Alunperin ohjeen mukaan siihen kuuluisi myös pieni täytetty sydän pupun päälle, mutta jotenkin se ei sopinut tähän minun tekeleeseni, joten jätin sen pois.


Toisena tekeleenä uskalsin lähteä kokeilemaan jo lammaspehmoa. Kankaaksi kuuluisi oikeasti laittaa froteekangasta, mutta kun Eurokankaasta sattui löytymään tällaista ihanan karvaista, mielestäni juuri lampaaseen sopivaa kangasta, joten pitihän sitä kokeilla. Siinä ei onneksi näy niin hyvin, jos sauma menee vähän vinoon :)
Ja tällainen lampaasta sitten tuli! Saas nähdä kuinka kauan sillä on kädet tallella kun on aika heppoisesti neulottu kiinni.
Eihän nämä tekeleet olleetkaan ihan niin hirmu vaikeita kunhan ei ole kovin kriittinen, joten ehkä sitä uskaltaisi sittenkin kokeilla vähän haastavampaakin. Samaisesta Tildan kevät kirjasta löytyi suloinen Tilda pupu, joka vain odotti tekijäänsä. Joten eikun vaan mummolaan kimpsuineen ja kampsuineen ja ompelukone esille. Muutoin tämä tekele onnistui ihan kivasti, mutta korvat jouduin tekemään uudestaan. Tyhmänä ompelin koristeompeleen korviin siten, että se tuli näkyviin myös korvien sisäpuolelle. Ajattelin, että näin korvissa olevat rautalangat saisi pysymään paikoillaan paremmin, mutta tästä tuli aivan kaamean näköinen. Vahingosta viisastuneena tein sitten koristeompeleen vain päälikankaaseen ja korvien sisällä olevat rautalangat pysyivät silti ihan hyvin paikoillaan. Äitini onneksi jaksoi ommella pupun jäsenet paikoilleen minun surruttaessa ompelukoneella.


Seuraavaksi ajattelin tehdä lasten leikkeihin kangas mansikoita ja pehmo jätskitötteröitä. Niistä tulee kivasti jo kesä mieleen. Ei kun vaan kankaita metsästämään ja kone surraamaan...

3 kommenttia:

  1. Oi hitsi sä olet ollut ahkera!! Tosi söpöjä tekeleitä :-) Nähdään huomenna = pe!

    VastaaPoista
  2. hei! olen käynyt täällä jo pari kertaa kurkkimassa, tosi ihana tuo karvainen lammas! ja pupukin on hieno, huomaa että olet taitava käsistäsi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos! Vielä pitäis tehdä pikku miehelle oma lammas. Kankaat olis jo valmiina. Tekemisinspiraatio vaan puuttuu :)

    VastaaPoista